Williams-pomolta luottavainen arvio suojatistaan: ”Hän olisi voinut voittaa”
Kuva: Getty Images
Williamsin tekninen päällikkö Paddy Lowe uskoo Felipe Massalla olleen kaikki mahdollisuudet voittaa Azerbaidžanin Grand Prix, jos brasilialaisen auto olisi kestänyt maaliin asti. Massan matka loppui jousitusongelmaan.
Massa starttasi kilpailuun yhdeksännestä ruudusta, mutta nousi aina kolmanneksi ennen kilpailun keskeytystä. Uusintastartissa kilpailun voittaja Daniel Ricciardo ohitti Massan ja Williams-kuski tipahti nopeasti sijoja alaspäin, kunnes joutui keskeyttämään.
– Uusintalähtö oli tasainen Danielin kanssa, mutta Felipen auton vika oli jo silloin, kun hän lähti varikolta, Lowe sanoi motorsport.comille.
– Keskeytyksen jälkeen meille selvisi, että vika oli ilmennyt jo kierroksella ennen punaisia lippuja. Emme olisi ehtineet kuitenkaan korjata sitä tauon aikana, joten mitään ei ollut tehtävissä.
Lowe uskoi, että Massalla olisi ollut edellytykset jopa voittoon Bakussa, jos hän olisi pystynyt ajamaan kisan loppuun asti.
– Huomasimme Lewisin ongelman ja sitten Sebastian sai rangaistuksen. Kun nuo asiat yhdistää, Felipe olisi voinut johtaa kisaa ja olla korkeimmalla korokkeella, Lowe päätteli.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MotoGP-tähti kiidätettiin helikopterilla sairaalaan – niskasta löytyi murtuma
- Robin Räikkönen, 11, jälleen palkintokorokkeelle
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”