Hondan surkeudesta uskomaton väite – jopa 50 hevosvoimaa vähemmän kuin viime kaudella!
Kuva: Getty Images
McLaren-Hondan surkeaa talvitestisaldoa on perattu lävite maailman moottoriurheilumediassa, tälläkin sivustolla (uutinen). Moottorin on kerrottu olevan epäluotettava, koska se ei kestä uusien F1-autojen aiheuttamaa tärinää. Nyt voimanlähteestä on paljastanut Autosportin mukaan lisää huolestuttavia tietoja.
McLaren sai kahdeksan testipäivän aikana kasaan vaivaiset 425 kierrosta, kun esimerkiksi Mercedes nakutti niitä 1096 kappaletta. Vähäisen testimäärän lisäksi tallin ongelmaksi muodostuu kierrosten sirpaleisuus. Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne saivat parhaimmillaankin kasaan vain 11 kierroksen ”stintin”, eli yhtämittaisen radankiertelyn. Tässä ajassa tallin on mahdotonta oppia autonsa käyttäytymisestä kisaolosuhteissa esimerkiksi painavammalla polttoainekuormalla yhtäjaksoisesti ajettaessa.
Heikon luotettavuuden vuoksi Honda pulttasi kahdeksan päivän aikana peräti viisi voimanlähdettä McLareneihin, mikä kertoo jo kaiken oleellisen. Kuljettajan tulisi selvitä koko kausi lävitse nimittäin neljällä voimanlähteellä.
Saadakseen kasaan edes jonkin verran kierroksia joutui Honda pudottamaan moottoreistaan tehoa reilusti alaspäin. Autosportin mukaan talvitesteissä voimanlähteistä irtosi uskomatonta kyllä 40-50 hevosvoimaa vähemmän kuin mitä viime kauden päätösosakilpailussa Abu Dhabissa. Ottaen huomioon, että Honda oli jo tuolloin tehoissa selvästi muita jäljessä, ei japanilaismerkin kehityssuuntaa voi pitää hyvänä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin