Renault’n hurja tasonnosto yllätti jopa pomon: ”Itseluottamuksemme on palautunut”
Renault’n moottoripäällikkö Remi Taffin kertoo ranskalaismerkin yllättyneen suuresti viime vuonna otetuista suurista edistysaskelista. Odotuksia parempi suorituskyky tulee ruokkimaan moottorinvalmistajaa myös tulevan vuoden voimanlähdettä rakennettaessa.
Renault oli V6-hybridimoottoreiden ensimmäisillä kausilla suurissa vaikeuksissa sekä luotettavuuden että tehojen suhteen. Ranskalaismerkin tehdastalli oli vaikeuksissa myös 2016, mutta merkin moottoreita käyttänyt Red Bull osoitti voimanlähdepuolella otetun massiivisia loikkia eteenpäin. Talli voitti kaksi kisaa ollen MM-sarjan toinen, mutta ennen kaikkea se pystyi kuromaan paikoin hurjasti eroa kiinni muihin kärkitalleihin verrattuna.
Taffinin mukaan Renault yllättyi jopa itsekin, kuinka hyvin kehitystyö tuotti tulosta viime vuonna. Eritoten panostus luotettavuuteen loi vankan kivijalan, jonka varaan suorituskykyloikkaa pystyttiin rakentamaan.
– Kun koneet kestivät, saivat työntekijämme keskittyä avoimin mielin etsimään ratkaisuja parantamaan suorituskykyä. Olemme erittäin tyytyväisiä viime vuoteen, Taffin toteaa Autosportille.
Onnistuneen viime kauden jälkeen myös kaudesta 2017 odotaan suuria.
– Itseluottamuksemme on palautunut. Enää meitä kohtaan ei esitetä kysymyksiä, pystymmekö tekemään kilpailukykyisiä voimanlähteitä. Se rohkaisee meitä kaikkia, ja meidän täytyy nyt käyttää tämä hyvä fiilis hyväksi.
LUE MYÖS:
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Viron MM-ralli 2026: Tulokset
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu