Suomen MM-rallin ykkönen haluaa ajaa myös kotirallissaan
Kuva: Getty Images
Suomen MM-rallin voittoa tänä kesänä juhlinut Citroenin Kris Meeke aikoo painostaa tiimiään siihen suuntaan, että saisi ajaa tällä kaudella myös Walesin MM-rallin.
Citroen ei aja tällä kaudella täyttä MM-sarjaa, vaan yksityistiimi PH Sport ajattaa Citroenin autoja samaan aikaan, kun tehdastiimi keskittyy uuden auton kehittämiseen ja testaamiseen.
Kolme Citroeniä on luvassa Walesiin, mutta Meeke ei tällä haavaa ole yksi kisassa ajavista Citroen-miehistä.
– Totta kai haluan ajaa Walesissa. Se on kotikisani ja toisekseen, jos ajan Kiinassa ja Korsikalla, tulisi kisoista liian pitkä tauko syyskuun ja tammikuun puolivälin välillä, hän sanoi Autosportille.
Meeke on tiimin ainoa kuljettaja Kiinassa ja lisäksi hän ajaa Korsikalla. Walesin kolme autoa on tällä hetkellä menossa Khalid Al-Qassimille ja tiimipaikoista ensi kaudella taisteleville Craig Breenille ja Stephane Lefebvrelle.
– En sano, että haluan mennä Walesiin tekemään jotain erityistä tai voittamaan. On muistamisen arvoista huomata, kuinka harvinaista on voittaa Walesissa muualta kuin ensimmäisenä lähtevän paikalta. Haluan vain pitää virettä yllä, Meeke sanoi.
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin