Carlos Sainz: ”Taistelisin samassa tallissa tasaisesti Max Verstappenin kanssa”
Kuva: Getty Images
Carlos Sainzille saattoi olla pettymys, kun tallikaveri Max Verstappen nostettiin hänen sijastaan Toro Rossolta Red Bullin ykköstiimiin. Silti hän kertoo, ettei sillä ole mitään merkitystä hänen ajamiseensa.
Sainz on ajanut kauden 12 kilpailussa kahdeksan kertaa pisteille, pinnoja on kertynyt 30. Kun kaksikko oli kauden alussa samassa tiimissä, molemmat voittivat toisensa kertaalleen, kerran Sainz keskeytti.
Sainzin mukaan hänen ajotuloksiinsa ei ole vaikuttanut lainkaan, onko Verstappen hänen tallikaverinaan vai ei.
– Se on täysin merkityksetöntä. Minun kilpailusuorituksiini eivät muut vaikuta. Jos Max olisi yhä täällä, minulla olisi todennäköisesti aika lailla samat pisteet ja olisimme taistelleet tasaisesti niin aika-ajoissa kuin kilpailuissakin. En usko että mikään olisi muuttunut, Sainz sanoo Crash.netille.
– Jo viime vuonna sanoin monille ihmisille, että heidän pitää olla kärsivällisiä, tulosta tulee kyllä. Nytkin meillä on ollut välillä vaikeuksia, mutta sellainen on ihan normaalia tässä lajissa. Nyt kun olen oppinut ymmärtämään tätä autoa paremmin ja olen päässyt eroon huonosta onnesta, tuloksia tulee.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat