Viime kauden Manor-kuski uskoo paikkaan paremmassa tallissa
Viime kaudella Manorin riveissä ajanut Roberto Merhi ei sulje pois mahdollisuutta paikasta F1-sarjassa tulevalla kaudella.
Merhin viime kauden työnantaja Manor on ainoa talli, joka ei ole julkistanut vielä kisakuljettajiaan. Merhin ei uskota jahtaavan kuitenkaan paikkaa Manorilta, vaan tähtäävän testikuljettajaksi Renaultille.
Vaikka Merhiä ei näkynytkään paikalla Renaultin uuden auton julkistustilaisuudessa viime viikolla, uskoo espanjalainen mahdollisuuksiinsa päästä ranskalaistallin reserviin.
– Kaikki voi muuttua muutamissa päivissä, joten on vielä olemassa vaihtoehtoja jatkaa F1:ssä. Toivon kuulevani jotain varmaa tällä viikolla ja toivon, että voin kertoa jotain tulevina päivinä, Merhi kommentoi espanjalaiselle Marca-lehdelle.
Viime kaudella Manor oli koko F1-sarjan surkein talli jääden kokonaan pisteittä. Renault puolestaan tekee omana tallinaan paluun F1-sarjaan tulevalla kaudella toimittuaan sarjassa viime vuodet ainoastaan moottoritoimittajana.
Lähde: f1today.net.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta