F1-toimittaja: Nämä kuljettajat siirtomarkkinoiden kuumimmat nimet
Kuva: Getty Images
F1-toimittaja James Allen käy läpi blogissaan tuolileikkiä koskien kuljettajien ensi kauden työpaikkoja.
Allenin mielestä ensi kauden työpaikkojen osalta avainroolissa ovat McLarenin kuljettajat Jenson Button, Kevin Magnussen sekä Stoffel Vandoorne.
Tallin nykyinen kisakuski Button on selvästi kallein vaihtoehto, eikä takavuosien mahtitalli McLaren ole halukas pitämään brittiä palveluksessaan nykyisellä hintalapulla. Ilman pääsponsoria ja huonojen sijoitusten vuoksi myös palkkiotaulukossa alaspäin tipahtanut brittitalli saattaakin vaatia Buttonia leikkaamaan palkkaansa roimasti, mikäli yhteistyötä halutaan jatkaa.
Allen muistuttaa molempien nuorten kuskien, Magnussenin ja Vandoornen, olevan enemmän kuin halukkaita ajamaan F1-sarjassa ensi kaudella. Magnussen on ilmaissut jo aiemmin, ettei hän suostu enää seisomaan toimettomana toista kautta. GP2-mestaruuteen matkalla olevalla Vandoornella puolestaan sulkeutuu mahdollisuus jatkaa kasvattiluokassa, mikäli mestaruus tulee. Allen uskookin belgialaisnuorukaisen olevan mukana F1-sirkuksessa tavalla tai toiselle ensi kaudella.
Jos McLaren ja Button jatkavat yhteistyötään, saattaa brittitalli haluta saada jomman kumman juniorinsa uuteen Haas-tiimiin. Tällä hetkellä toisessa paikassa on kiinni Ferrarin tukema Esteban Gutierrez, joten taistelu tälläkin saralla on tiukkaa.
Pastor Maldonadon uran Allen uskoo sen sijaan olevan vaakalaudalla, mikäli Renault päättää ostaa Lotus-tallin.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta