F1-talli ajaa koko kauden läpi viimevuotisella autollaan
Kuva: Getty Images
F1-talli Manor ei aio esitellä enää tällä kaudella uutta autoaan, vaan se päättää sijoittaa kaikki voimavaransa ensi kauteen.
Marussian raunioille perustettu talli sai omistajuussolmunsa selvitettyä vain hieman ennen kauden alkua. Tästä syystä talli on ajanut tällä kaudella viimevuotsisilla autoilla, joihin on tehty vain turvallisuuteen vaikuttavat pakolliset sääntömuutokset.
Alun perin suunnitelmissa oli esitellä tälle kaudelle kokonaan uusi auto jossain vaiheessa kautta, mutta lukuisten myöhästymisten jälkeen talli on nyt myöntänyt hylkäävänsä tuon idean.
– Kaavailimme tälle kaudelle isoja edistysaskeleita, mutta samalla kun olemme kehittäneet fasiliteettejamme ja palkanneet lisää henkilökuntaa tiimiimme, on tuo alkuperäissuunnitelma muodostunut hetki hetkeltä vaikeammaksi. Haluammekin kehittyä ensi kautta silmällä pitäen, tallin urheilutoimenjohtaja Graeme Lowdon toteaa Autosportille.
Lowdon uskoo vakaasti kehitystä tapahtuvan.
– Uusi auto on iso askel eteenpäin.
Manor on vahvistanut rivejään muutamalla huippuluokan värväyksellä. Esimerkiksi entinen Mercedeksen nykyisen huippukunnon takuumies Bob Bell on liitetty tiimin palvelukseen. Brittitalli havittelee myös Mercedeksen voimanlähteitä itselleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja