Suomalainen superautoihme Toroidion: “Meidän tekniikalla voi lyödä F1-auton”
Sähköautovalmistaja Toroidionin pääsuunnittelija ja toimitusjohtaja Pasi Pennanen on paljastanut, että Formula E on ollut kontaktissa häneen sarjaan osallistumisen tiimoilta.
Pennanen kertoi SuomiF1-sivuston erikoishaastattelussa, että nykyisellään FIA:n sähköautosarja ei kuitenkaan vielä näyttäydy riittävän houkuttelevana suomalaisyhtiölle.
– Olen käynyt keskusteluja Formula E -organisaattorin kanssa. He esittivät kysymyksen, että kiinnostaisiko meitä osallistua sarjaan. Olen myös yhden ison tallin teknisen päällikön kanssa keskustellut mahdollisesta yhteistyöstä, hän sanoi.
– Mutta Formula E autona on niin vanhanaikainen ja alkeellinen, että minua suorastaan hämmästyttää, miten matalatehoinen se on. Minä en näe kauheasti mieltä Formula E:ssä.
Pennasen mukaan Toroidionin kehittämällä tekniikalla haastettaisiin tarvittaessa vaikka moottoriurheilun kuninkuusluokan autot.
– Meillä on tekniikka nyt jo sellainen, että 1MW-konseptiauton teho/paino -suhde on sama kuin formula ykkösissä, insinööri sanoo.
– Eikä se Formula 1 mikään rajapyykki ole – päinvastoin. Meidän sähkötekniikalla voi tehdä kovemman rassin kuin F1-auto.
SuomiF1 julkaisee koko haastattelun tulevien päivien aikana. Pysy kuulolla.
Olli Kuitunen
LUE MYÖS:
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset