Sebastian Vettel: Mercedeksen lyömiseen tarvitaan täydellistä viikonloppua
Kuva: Getty Images
Ferrarin Sebastian Vettel toivoo tallin ottaneen jälleen pienen askeleen kehityksessä Itävallan viikonlopuksi. Hän kuitenkin odottaa Mercedeksen olevan yhä vahvin.
– Ihanteellisesti me haluaisimme taistella voitosta aina. Minä tiedän, että meillä on vahva paketti tänä vuonna, joten jos kaikki sujuu normaalisti, meidän pitäisi olla tänä viikonloppuna jälleen hieman edempänä erityisesti sunnuntaina, hän sanoi torstain lehdistötilaisuudessa.
– Mutta meidän on oltava myös realistisia. Mercedeksen haastamiseksi meidän on onnistuttava viikonloppuna virheettömästi ja toivottava heille hiukan vaikeuksia.
– Normaaliolosuhteissa heidän lyömisensä on aika vaikeaa, sillä he ovat yhä suosikkeja ja ero on yhä varsin suuri.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki