Jenson Button: Van der Garden ajaminen ei ole turvallisuusriski
Kuva: Getty Images
McLaren-kuljettaja Jenson Button ei pidä Giedo van der Gardea turvallisuusriskinä radalla, ja kertoo kummastelevansa sitä, että Sauber esitti tällaisen väitteen oikeudessa.
Sauber on vahvistanut kokoonpanokseen täksi kaudeksi erittäin vahvasti sponsoroidut Marcus Ericssonin ja Felipe Nasrin. Van der Garde aloitti oikeustoimet asiasta sanoen kyseessä olevan sopimusrikko häntä vastaan.
Tuomioistuin päättikin aiemmin tällä viikolla, että hollantilaiskuljettajalla on oikeus ajaa kisakuljettajana Australiassa. Sveitsiläistallin puolustuksena oli väite, että ajamiseen valmistautumattoman kuljettajan päästäminen radalle olisi vaarallista.
Button pitää väitettä tekaistulta.
– Minusta on sääli, että he lähtevät siihen suuntaan, koska turvallisuus on aina huolenaihe moottoriurheilussa, eikä sitä pitäisi heitellä ympäriinsä kevyesti, hän sanoi Sky Sportsille Melbournessa torstaina.
– Mielestäni hänen ajamisensa ei ole turvallisuusriski. Minusta on epäreilua käyttää sitä Giedoa vastaan.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki