Fernando Alonso nautti paluustaan: ”Kuin toinen testipäivä”
Kuva: Getty Images
McLaren Hondan espanjalaistähti Fernando Alonso ei antanut heikon sijoituksensa vapaissa harjoituksissa pilata tunnelmaa Malesian varikolla.
Alonso piti molemmissa sessioissa tallikaveriaan Jenson Buttonia vauhdikkaampaa menoa. Hän olikin päiväänsä erittäin tyytyväinen.
– Tuntuu hyvältä olla takaisin, nautin ajamisesta todella paljon. Ehken ole aivan sataprosenttisessa kunnossa parin viikon sohvallamakoilun ja ajamattomuuden vuoksi, mutta olen tarpeeksi tikissä nauttiakseni, Alonso kertoi sarjan verkkosivuilla.
– Tänään tuntui aivan kuin olisi ollut toinen testipäivä minulle. Minulla oli talvitesteissä vain yksi ongelmavapaa päivä, ja nyt sain toisen sellaisen. Emme kohdanneet yhtään ongelmaa, ja se on tärkeä askel.
Alonso kertoo tallinsa keskittyvän parantamaan aerodynamiikkaa sekä ymmärtämään paremmin voimanlähdettään. Autosta opitaan koko ajan jotain uutta.
– Auto tuntuu johdonmukaiselta ja helpolta ajaa, ja se antaa minulle tarpeeksi luottamusta puskea täysillä. Meillä oli hieman ongelmia jarrutusten kanssa, mutta kaiken pitäisi olla kunnossa huomenna, Alonso intoili.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki