McLaren-pomo Williams-menestyksestä: ”Mielenkiintoista”
Kuva: Getty Images
McLarenin kilpailujohtaja Eric Boullier näkee yllätysten mahdollisuuden kisoissa aiempaa suuremmaksi tällä kaudella.
Kysyttäessä arviota Valtteri Bottaksen ja Felipe Massan edustaman Williamsin kilpailukykyvystä Itävallan viikonlopun menestyksen perusteella, ranskalainen vastasi autojen olevan nyt entistä rataspesifimpejä.
– Se oli itse asiassa mielenkiintoista, koska se osoitti, kuinka tänä vuonna joissain kisoissa voi olla epätavallisia nokkimisjärjestyksiä rataprofiilista riippuen, Boullier sanoi sarjan kotisivulla.
– Williams on rakentanut hyvän auton. Minusta heillä on tiettyjä heikkouksia, mutta myös paljon vahvuuksia – rataprofiilista riippuen. On nähtävissä, että mutkikas rata, kuten Monaco, ei ole hyväksi heidän tulostasolleen, mutta Itävallan kaltainen rata, jossa on enemmän shikaaneja ja pitkiä suoria, taas on.
– Tänä vuonna myös voimanlähde – auton ajettavuus ja moottoriteho sekä kuinka energia käytetään – sanelee paljon. Tämä kaikki on syynä muutoksille kilpailuasetelmissa eri radoilla.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki