Rallin MM-sarja ohittaa viikonloppuna puolivälinsä, sillä 13:n rallin kaudesta vuorossa on vuoden seitsemäs MM-ralli. Tulevana viikonloppuna palataan MM-pisteistä taistelun merkeissä Puolaan, jossa edellisen kerran ajettiin viisi vuotta sitten.

Edellinen Puolan MM-ralli oli päättyä suomalaisten kaksoisvoittoon, mutta silloin Fordin väreissä toiselle sijalle menossa ollut Jari-Matti Latvala töpeksi rallinsa ulosajoon rallin päättäneellä kaksikilometrisellä yleisöerikoiskokeella.

Nyt Latvala palaa Puolaan pitäen hallussaan MM-sarjan kakkossijaa. Alla on kaksi hyvää MM-rallia, eli Latvalan pitkään johtama Sardinia ja ensimmäistä kertaa Volkswagenilla ilman Sebastien Ogierin ongelmia tullut voitto.

Kummittelevatko Puolan viiden vuoden takaiset tapahtumat vielä mielessä?

Ei. Rehellisesti sanottuna eivät kummittele. Olen käsitellyt asian hyvin. Olen pyyhkinyt koko rallin pois mielestäni täysin. En muista koko kisasta paljon mitään. Kun tulin tänne, oli vain hataria mielikuvia.

Onko tämä ajatusmalli sitä uutta ja henkisesti vahvempaa Jari-Matti Latvalaa, jonka olemme nähneet tänä vuonna rallin MM-sarjassa?

Se on sitä. Asioista pitää mennä nopeasti eteenpäin. Portugalin ulosajokin käytiin läpi henkisen valmentajani Christoph Treierin kanssa läpi heti. Mitä teimme väärin kisaa ennen ja sen aikana. Käsittelimme sen ja menimme eteenpäin kohti seuraavaa kisaa. Tekee vahvemmaksi, kun löydät syyt, etkä koko ajan mieti, miksi asiat menivät pieleen. Siitä tulee vain epävarmuutta kaikkeen.

”Ogier ei pidä lähtopaikastaan”

Latvalalla on matkaa MM-sarjan kärkipaikkaa pitävään Sebastien Ogieriin 33 pistettä. Latvala hyötyy jälleen Volkswagen-miesten keskinäisestä lähtöjärjestyksestä, sillä Ogier auraa ja puhdistaa teitä rallin alussa.

Edellisessä MM-rallissa Sardiniassa Ogier putosi ensimmäisen täyden ajopäivän ensimmäisellä ajokerralla peräti sijalle 10. Latvalan pitkä hallinta Sardiniassa ei toki ollut vain tästä johtuvaa, vaan perjantain päivähuollonkin jälkeisillä neljällä erikoiskokeella Latvala ajoi peräti kolme pohja-aikaa.

Pyritkö hyödyntämään lähtöpaikkaasi, sillä Sebastien Ogier lähtee avauspäivänä auraamaan tietä?

Olisi tärkeää, että se onnistuisi. Seb ei tykkää ajaa ensimmäisenä, hän valitti siitä kovasti Sardiniassa. Kun hänen asenteensa on tämä, niin yritän hyötyä siitä. Ajoin itse Meksikossa ensimmäisenä avauspäivän, ja se paikka ei ole kiva, eikä ajaminen helppoa.

Mikä on sen merkitys, että olit Sardiniassa tasavertaisissa olosuhteissa nopeampi ja voitit Argentiinassa niin, että Ogierilla ei ollut ongelmia?

Sillä oli iso merkitys. Sardiniassa olin kolmas, mutta olin tyytyväinen sijoitukseen ja kokemukseen. Tärkeintä oli, että pystyin haastamaan Ogierin. Osoitin, ettei Argentiinan voitto ollut vain yksi kisa, jonka voitin tuurilla. Siitä jäi hyvä fiilis, ja siitä on hyvä jatkaa. Jos Ogieria ei voi haastaa toisilla ajokerroilla, ei voi taistella maailmanmestaruudesta. Jos ottaa voittoja vain tuurilla, ei voita mestaruutta.

Voiko tuurilla voittaa?

Ainahan voittoon pitää ajaa, ja tulla maaliin. Kun voitin Kreikassa viime vuonna, niin moni keskeytti. Jos keskeytyksiä tulee paljon, voi voittokin tulla helpommin. Ajamalla otetut voitot ovat parhaita.

”Onko Ogierin käytös muuttunut?”

Latvala luonnehti ennen Meksikon MM-rallia SuomiF1-sivuston piinapenkissä Ogieria kilpailuhenkisimmäksi ihmiseksi, jonka on koskaan tavannut. Äkkiseltään voisi kuvitella, että ranskalainen ei pidä siitä, että oma tallikaveri on noussut hänen kovimmaksi haastajakseen.

Volkswagenin tiimissä Latvalan ja Ogierin eron kaventumista on tervehditty ilolla.

Antaako tiimi sinulle tänä vuonna enemmän tilaa olla oma itsesi? Olet esimerkiksi ennen ralleja asettanut tavoitteeksi podium-sijan etkä läheskään aina voittoa.

Kyllä voi sanoa noin. Viime vuonna tiimiltä tuli enemmän painetta, koska minulle tuli huonoja jaksoja. Merkkimestaruus oli tiimille tärkeä, siksi sijoituksia tarvittiin. Nyt olen saanut hyviä sijoituksia, päässyt podiumille ja ajaminen on ollut parempaa. Siksi tiimi on antanut minulle vapaat kädet keskittyä ja rakentaa omia kisojani.

Tiimistä ilmoitettiin, että on tärkeintä voittaa yksi mestaruus. Kun molemmat kuskit tekevät oman hommansa ja tavoittelevat kuljettajien maailmanmestaruutta, niin nyt ajatellaan, että valmistajien mestaruus tulee ikään kuin automaattisesti. Tiimi tietää, että molemmat tekevät oman parhaansa.

Onko Ogierin käyttäytyminen sinua kohtaan muuttunut?

Käyttäytyminen kilpailun aikana on erilaista. Sardiniassa hän oli etäisempi. Kilpailu on kiristynyt, eikä hän enää tullut juttusille, vaan oli omissa oloissaan. Kilpailujen ulkopuolisissa tilanteissa hänen käytöksensä on samanlaista kuin ennenkin.

Miten tiimissä tähän tilanteeseen suhtaudutaan?

Tiimissä tykätään siitä, että taistellaan ja ajetaan kilpaa. Täällä ajatellaan, että on hienoa, että kuljettajat voivat ajaa toisiaan vastaan. Citroënillähän sellainen ei toiminut, että tallikaverit ajoivat toisiaan vastaan. Meillä ilmapiiri on positiivinen, ja siksi tiimi on niin vahva ja avoin.

Millainen tämän vuoden kisasta tulee?

Se on tietyllä tapaa Jyväskylän kaltainen kisa. Tiet ovat nopeita, välillä leveitä ja välillä kapeita. Jyväskylässä erot ovat pieniä, samoin täällä. Tästä tulee tiukka taistelu. Pätkät ovat uusia kaikille, sillä tuskin porukka muistaa paljoa. Siksi nuottien tekeminen on tärkeää.

Ketkä ovat Volkswageneiden kovimmat haastajat?

Andreas Mikkelsen on kehittynyt kovasti. Mads Östberg viihtyy nopeilla teillä, ja voi haastaa. Hirvosen Mikolle kausi on ollut todella vaikea. Hänellä on ollut huonoa tuuria. Tämä ralli voi sopia myös Mikolle.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen