”Mahdollista, että jotkut tallit eivät selviä kauden loppuun”
Kuva: Getty Images
FIA:n puheenjohtaja Jean Todt pitää mahdollisena, että jotkut tallit ovat vaarassa lopettaa toimintansa ennen kuluvan kauden loppua.
Ranskalainen kertoi Salzburger Nachrichtenin haastattelussa Itävallan GP:n yhteydessä, että edistystä neuvotteluissa tallien kulujen leikkaamisesta ei ole saavutettu pienten tallien toiveiden mukaisesti päätösten takarajan lähestyessä päivä päivältä.
– Jotkut tallit ovat aina muutoksia vastaan. Me keskustelemme asiasta neuvostoissa. Yritän löytää rakentavia ratkaisuja, jotka sopivat kaikille, Todt sanoi.
– Myönnän, että keskustelut ovat osoittautuneet odotettua vaikeammiksi. Koskaan ei tulla saavuttamaan täyttä yksimielisyyttä, joten kyse on mahdollisimman laajan konsensuksen löytämisestä kohtuulliselle kompromissille.
– Mitä tulee tallien elossa pysymiseen, on mahdollista, että jotkut eivät pysty siihen. Me olemme olleet samassa tilanteessa kuitenkin usein. Olen vakuuttunut siitä, että Formula 1 on nyt vakaampi kuin aiempina vuosina.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos