Sauberilla vahva luotto kokoonpanoon
Kuva: Getty Images
Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn on luottavainen uudesta kuljettajakokoonpanostaan. Tallissa aloittaa nyt uutena kuljettajana parhaimmallaan erittäin vahva Adrian Sutil, jota tallipomo myöntää havitelleensa jo pidempään.
– Adrian on kuljettaja, jota me olemme seuranneet jo jonkun aikaa, ja jonka kanssa olemme olleet yhteydessä syyskuusta lähtien. Siksi olemmekin ilahtuneita, että olemme saaneet hänet mukaan, Kaltenborn sanoi uuden auton julkistuksen yhteydessä.
– Hän on toistuvasti osoittanut, kuinka nopea hän on, eikä häneltä kokemustakaan puutu, sillä hän aloittaa jo seitsemännen kautensa lajissa. Laajojen teknisten muutosten valossa se on etu, jota ei tule aliarvioida.
Vähemmän kokenut on sen sijaan saksalaisen tallikaveri Esteban Gutierrez, joka nyt aloittaa vasta toisen kautensa lajissa. Meksikolaisen alku viime kaudella ei ollut helppo, mutta ajoittaisia väläytyksiä nähtiin myöhemmin.
– Mitä tulee Esteban Gutierreziin, me olemme pitkään pitäneet häntä lahjakkaana kuljettajana. Me tunnemme hänet äärimmäisen hyvin, sillä hänen kontaktinsa tallin kanssa alkoi vuosia sitten, Kaltenborm jatkoi.
– Viime vuonna hänen alkunsa oli vaikea, mutta hän kykeni kehittymään tasaisesti. Hän on myös sopeutunut talliin erittäin hyvin. Me olemme luottavaisia, että voimme nyt kääntää hänen kokemuksensa tuloksiksi.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos