F1-moottoritoimittaja Renault’n ratatoimenjohtaja Remi Taffin näkee Hondan tulossa formula ykkösiin vasta V6-aikakauden toisena vuotena etuja ja haittoja.

Taffin sanoo McLarenin tulevan moottoritoimittajan kärsivän rata-ajan puutteesta, mutta hyötyvän resurssien keskittämisestä yhteen kauteen.

– Sitä voi väittää eduksi tai haitaksi. Moottoria on aikaa tutkia yksi vuosi enemmän ja kenties voi tuottaa kaudelle 2015 moottorin, joka on paljon kehittyneempi, mutta toisaalta mekin kehitämme moottoria kaudelle 2015 samaan aikaan, Taffin sanoi ESPN:lle.

– Kyse on vain resursseista, koska heidän ei tarvitse keskittyä kauteen 2014, vaan täysin kauteen 2015. Se voi olla etu, koska he voivat keskittää kaikki resurssinsa kauteen 2015, kun taas meidän on hajautettava niitä.

– He eivät aja kuitenkaan radalla, enkä pysty ymmärtämään, miten se ei olisi vanhingollista. Vaikka tehtaalla kaikki olisikin parasta, autolla tutkimustulokset lopulta vahvistetaan.