Lotuksen sijoittajasotkussa uusi käänne

Lotuksen omistajayhtiö Genii jatkaa neuvotteluita Quantum-sijoitusryhmän kanssa uusin tavoittein. Genii-pomo Gerard Lopez kertoi tällä viikolla Saksan mediassa, että ”sopimus on peruttu” viitaten alkuperäiseen tavoitteeseen myydä 35% osuus tallista sijoittajille.
Autosport kertoo kuitenkin perjantaina, että neuvotteluita ei ole kokonaan lopetettu, vaan kumppanuuden sisältöä on muutettu. Lopezin kommentin mukaisesti sopimus alkuperäisessä muodossaan ei tule toteutumaan.
– Quantum-sopimuksen alkuperäinen muoto ei ole enää tähtäimessä. Se oli minun päätökseni ja kommunikoin siitä Lotukselle ja Geniille ennen joululomaa, sijoittajien edustaja Mansoor Ijaz sanoi lehdelle.
Pienen vähemmistöosuuden tallista omistava Andrew Ruhan vahvistaa, että neuvottelut jatkuvat.
– Tällä hetkellä sopimuksen alkuperäistä rakennetta ei voida toteuttaa. Me kuitenkin jatkamme neuvotteluja Mansoorin kanssa ja uskomme, että perusteiltaan samankaltainen sopimus voidaan saada päätökseen, hän sanoi.
Ruhan kuitenkin vakuuttaa, että talli on mukana sarjassa 2014 riippumatta siitä, mitä sopimukselle lopulta tapahtuukin.
– Talli on hyvin vakaa ja me olemme huolehtineet siitä, että sen tulevaisuus on varma, Ruhan sanoi.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen