Asiantuntija: Palkkariita tuskin yllätys Räikköselle – ”En kuvitellutkaan, että maksettaisiin”

F1-talleissakin työskennellyt kolumnisti ja toimittaja Peter Windsor ei usko, että Kimi Räikköselle ja hänen managereilleen on voinut tulla yllätyksenä Lotuksen omistajayhtiö Geniin kyvyttömyys maksaa palkkaa suomalaiselle.
Räikkönen kertoi Abu Dhabissa menneen kauden lopulla, että hänelle ei ole maksettu palkkaa koko kaudelta. Kaksi viimeistä kisaa hän jätti ajamatta vedoten selkäleikkauksen tarpeeseen.
Youtube-videoidussa keskustelutilaisuudessa fanien kysymyksiin vastaillut Windsor sanoi, että Räikkönen todennäköisesti alun alkaenkin suunnitteli vain käyttävänsä Lotusta näyteikkunana taidoilleen huipputalleja silmällä pitäen.
– Olisin hämmästynyt mikäli Kimin managerit allekirjoituksen yhteydessä eivät olisi pohtineet mielessään, että heidän ei tule todella odottaa saavansa kaikkea sitä rahaa: ”Me emme ole koskaan kuulleetkaan tästä porukasta [Genii]; tämä tulee päättymään kyyneliin. Mutta se on hyvä ponnahduslauta sinne, minne Kimi todella haluaa”, Windsor arveli.
– Näinhän siinä on juuri käynytkin, mikä on aivan loogista. Olen yllättynyt siitä, että ylipäätään kenenkään mielestä on yllätys, että hänelle ei ole maksettu. Itse en koskaan kuvitellutkaan, että maksettaisiin.
”Nämä kaverit eivät ole typeriä”
Windsor lisäsi, että mediassa raportoitu summa, jonka talli olisi Räikköselle velkaa, tuskin on yhdeltä vuodelta.
– [Summa] oli ehkä viisi miljoonaa yhtenä vuotena, seitsemän toisena, kenties neljä bonuksina. Jos se on nyt siis 16 miljoonaa, se tarkoittaa, että hänelle ei ole maksettu senttiäkään koko urallaan siinä tallissa.
– Sitä on vaikea ymmärtää, kun hänen managereinaan toimivat Steve ja David Robertson, jotka vievät jotain 99% summasta – hups [kun paljastin]. Nämä kaverit eivät ole typeriä, Windsor sanoi nauraen.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat