Williams ei keskity vielä uuteen autoon – mutta odottaa siltä paljon
Kuva: Getty Images
Williams ei aio vielä keskittyä ensi kauden autonsa kehitykseen tallin poikkeuksellisen vaikeasta kaudesta huolimatta.
Apulaistallipäällikkö Claire Williams kertoi Autosportille, että kauden 2013 auton kehitystyö ei tule riskeeraamaan tulevaa menopeliä.
– Me olemme onnekkaita, että Williamsilla on 550 ihmistä töissä ja yhdet paddockin parhaista resursseista, tallipomo sanoi.
– Me emme voi vain kääntyä ympäri ja sanoa, että me emme tule jatkamaan [nykyisen] auton kehittämista tulevalle kaudelle. Meidän on huolehdittava, että allokoimme resurssimme fiksusti siten, että voimme ylläpitää molempia projekteja.
– Työ kauden 2014 osalta jatkuu kulissien takana, eikä minkäänlaisia huolia siitä ole.
Tulevalla kaudella Williamsin moottoritoimittaja vaihtuu. Kaksi vuotta Renaultin moottoreilla kulkenut talli siirtyy Mercedeksen asiakkaaksi. Tallipomon odotukset ovat korkealla.
– Kun katsotaan, missä Mercedes on tällä hetkellä, heillä tulee olemaan todella kilpailukykyinen paketti ja me odotamme innokkaasti työskentelyä heidän kanssaan.
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”