Räikköseltä odotettavissa vielä lisää – ”Ehdottomasti enemmän vauhtia saatavilla”
![getty_raikkonenkimi20121214](https://www.suomif1.com/app/uploads/2012/12/getty_raikkonenkimi20121214.jpg)
Kimi Räikkönen arvioi autosta olevan huomenna saatavilla lisää vauhtia kun Lotus valmistautuu Saksan GP:n aika-ajoihin. Räikkönen oli toisen harjoitussession viidenneksi nopein kuljettaja, reilut neljä kymmenystä kärjestä.
– Me kokeilimme aika monia juttuja tänään; osa oli hyviä, osa ei, joten meillä on hyvä käsitys siitä, mitä meidän on tehtävä huomenna, Lotus-kuski sanoi perjantain päätteeksi.
– Vauhti pitkillä vedoilla ei ollut niin hyvää kuin se olisi voinut olla, koska ajoimme eri säädöillä, joiden muuttaminen session aikana takaisin olisi vienyt liian kauan. Me tiedämme kuitenkin kummat säädöt toimivat paremmin, joten se ei ole huolenaihe.
Romain Grosjean testasi tällä kertaa Lotuksen passiivista tupla-DRS -järjestelmää, mutta ratatoimenjohtaja Alan Permane kertoi, että sitä ei tulla käyttämään enää tänä viikonloppuna.
– Kimin autossa kokeilimme erilaista perän aerokokoonpanoa, joka ei tuonut aivan toivottuja tuloksia, Permane jatkoi.
– Kumpikaan kuljettaja ei ollut sataprosenttisen tyytyväinen autoonsa tänään, mutta me vaikutamme olevan kohtuullisessa iskussa pehmeämmällä rengasseoksella ja pitkissä vedoissa. Meillä on ehdottomasti enemmän vauhtia saatavilla autosta, joten odotamme hyödyllistä päivää huomenna.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun