Coulthard pohti Alonson tulevaisuutta – ”Lähemmäksi nyrkin lyömistä pöytään ei pääse”
Kuva: Getty Images
Moninkertainen F1-voittaja David Coulthard arvioi BBC:n tuoreessa kolumnissaan Ferrarin Fernando Alonson saattavan olla vakavasti turhautumassa uraansa Maranellon leivissä.
Espanjalainen on toisena sarjassa, mutta erossa kärkimieheen, Red Bullin Sebastian Vetteliin on ollut kasvutrendi, eikä Red Bullin vauhti osoita hiipumisen merkkejä. Mestaruustaisto näyttää olevan jälleen kääntymässä tappioksi nyt neljättä vuottaan Ferrarilla ajavalle kaksinkertaisella maailmanmestarille.
Saksan GP:ssä Alonso jäi neljänneksi ja kommentoi suorasanaisesti jälkeenpäin odottavansa talliltaan parempaa:
– Meillä on kolme viikkoa aikaa ennen Unkarin kisaa. Heidän on tehtävä jotain ja heidän on tehtävä se heti, Alonso tokaisi BBC:lle sunnuntaina.
– Tuota lähemmäksi nyrkin lyömistä pöytään ei pääse, Coulthard kirjoittaa.
– Alonson mestaruuksista on kulunut pitkän aikaa, eikä se johdu siitä, että hän ei tee mestaruustason suorituksia. Hän tekee niitä koko ajan.
– Jos tämä jatkuu paljon pidempään, on mietittävä, kuinka kauan hän tulee pysymään Ferrarilla. Hän on tänä vuonna 32-vuotias. Hänellä on yhä viitisen vuotta jäljellä aivan kärkitasolla, ehkä enemmän, mutta jos Ferrari ei onnistu pian, hänen on pohdittava tulevaisuuttaan siellä.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki