Valtteri Bottas hämmästyttää – ”Samalla tasolla Vettelin ja Räikkösen kanssa”
Kuva: Getty Images
F1-ajovalmentaja Rob Wilson arvioi uusimmassa Peter Windsorin isännöimässä The Racer’s Edge -verkkolähetyksessä Kanadan GP:tä. Päähuomion sai kilpailukyvyttömän Williams-auton kolmanteen lähtöruutuun raahannut Valtteri Bottas.
Windsor tiedusteli, että kuinka hyvänä Bottaksen kanssa jo pidempään työskennellyt Wilson tulokasta pitää.
– Minä sijoitan hänet aivan kärkeen. Sebastian [Vettel], Kimi [Räikkönen] – hän on samalla tasolla. Ei kysymystäkään siitä, Wilson vastasi.
– Osa siitä on nopeudessa, osa siitä on aivoissa, eli siis kyvyssä tehdä kymmentä asiaa samaan aikaan ja silti toimia. Valtava osa siitä on syöttöasteessa; hänellä on iskunvaimentimet aivoissa.
Wilson tarkensi tarkoittavansa ”syöttöasteella” sitä, miten kaasua, jarruja ja rattia käytetään ihanteellisesti niin, että auton ajettavuus ei kärsi liian rajuista liikkeistä.
– Et halua täyttä tehoa heti, vaan ajettavuutta. Se on kaasun ja jarrujen käytössä. Valtterilla on lahja siinä. Hän ei ole brutaali.
Wilson jatkoi toteamalla, että Kanadan GP:n aika-ajot sivuttaenkin kuljettajan suoritukset ovat olleet hyviä. Kaikki eivät tosin ole osanneet katsoa tuloslistaa pidemmälle.
– Williams on myöntänyt, että tämä ei ole heidän hienoin autonsa. Mutta selostajat – joiden pitäisi tuntea asia paremmin – sanovat, että me emme ole nähneet oikeastaan mitään. Kyse on ollut puhtaasti siitä, miten auto toimii.
– Kun auto paranee – ja se tulee varmasti paranemaan – ja hän on seitsemäs, kahdeksas, kuudes tai parempi, nämä samat kommentaattorit tulevat sanomaan: ”me tiesimme tämän kaiken aikaa”.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta