Entinen Williams-pomo Bottas-neuvotteluista – ”Mikan mielestä Valtteri olisi superstara”
Kuva: Getty Images
Keväällä 2012 Williamsin johdon ja samalla koko tallin jättänyt Adam Parr vihjaa, että kisakuljettaja Bruno Sennan korvaaminen kaudella 2013 Valtteri Bottaksella ei ollut välttämättä aivan itsestään selvä asia vielä edeltävän kauden alussa.
Parr tapasi ennen kauden 2012 alkua Bottaksen tukijan Mika Häkkisen, joka oli epäileväinen Williamsin kanssa neuvotteluissa olleen Kimi Räikkösen mahdollisuuksista palata huipulle. Häkkinen oli kuitenkin erittäin vakuuttunut Bottaksen kyvyistä.
– Mikan mielestä Valtteri olisi uusi superstara. Minun on oltava samaa mieltä, minusta hän voi olla superstara, Parr sanoi Championat.com -sivustolle.
– Kuljettajien valinta on hyvin vaikeaa. Tämä ei ole jalkapallojoukkue, kuljettajia on ainoastaan kaksi. Usein eri kuljettajia valitaan erilaisista syistä.
– Minä uskoin Bruno Sennaan; minusta hän oli erittäin lahjakas kaveri. Suuri lahjakkuus. Mutta hänellä oli 10 vuoden aukko kilpa-ajossa 10-vuotiaasta 20-vuotiaaksi asti sen vuoksi, että hänen isänsä ja setänsä [Ayrton Senna] kuolivat ratin takana. Minusta hänellä oli paljon potentiaalia, mutta hän olisi tarvinnut aikaa ja tukea. Päätökset ovat vaikeita.
Ennen kauden 2013 alkua tallipäällikkö Frank Williams vihjasi, että Bottas saattaisi olla Ayrton Sennan kaltainen lahjakkuus. Parr ei pidä väitettä välttämättä liioiteltuna.
– Frank on hyvässä asemassa sellaisten kommenttien antamiseen, sillä hän seurasi Ayrtonia vuosia. Itse en voi tehdä tällaisia vertauksia, mutta tiedän, että Valtteri on uskomattoman kyvykäs nuori mies. Hän on lahjakas ja kurinalainen.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta