Miten ostetaan hyperauto, jota on valmistettu 3 kappaletta?
Lamborghini Veneno on tuotantomäärältä yhtiön yksi rajoitetuimmista auto. Venenoa on valmistettu ainoastaan kolme kappaletta ja jokaisesta maksettiin noin €3 miljoonaa euroa plus verot.
AutoCar-lehden haastattelema Lamborghinin toimitusjohtaja Stephan Winkelmann kertoo, että hän ei mielellään valmista autoja, jotka eivät lopulta näe päivänvaloa markkinoilla.
– Kun aloitin tässä yhtiössä, me hukkasimme rahaa konseptiautoihin, enkä pitänyt siitä, että ne päätyivät museoihin. Halusin siis kehittää ”konseptiautoja”, jotka olivat suunniteltu täysin valmiiksi ja myytäviksi ja jotka voisivat tulla oikeaksi osaksi brändin historiaa.
Tällaisten autojen ostajiksi Winkelmann nimeää seuraavanlaisia ihmisiä:
– Autojen keräilijät, Lamborghini-fanit ja jopa sijoittajat, jotka uskovat, että nämä autot voisivat olla tulevaisuudessa paljon arvokkaampia.
Mikäli haluaa mukaan huutokauppaan sellaisesta autosta kuin Veneno, pitää tuntea sopivia ihmisiä. Yhtiö nimittäin ottaa itse yhteyttä listallaan oleviin potentiaalisiin ostajiin – kaupat tehdään ennen kuin autosta on ylipäätään olemassa edes julkista tietoa.
– Meidän tai kauppiaidemme on tunnettava sinut. Jos olet listalla, sinua harkitaan. Meillä on nimiä, ja jokainen heistä on tervetullut ostaja, jokaista harkitaan, Lambo-pomo ohjeistaa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki