Brundle vihjaa uhkaavalla F1-tulevaisuudenkuvalla – kuka voi estää?
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuski ja kommentaattorilegenda Martin Brundle on esittänyt tiukan varoituksen paitsi tulevasta kaudesta, myös formula ykkösten tulevaisuudesta pidemmällä tähtäimellä.
Brundle vihjaa, että lajissa saatetaan pitkä ja yksitoikkoinen aikakausi Sebastian Vettelin dominointia. Alkavalla kaudella 2013 ex-kuski nostaa muun muassa Lewis Hamiltonin ja Jenson Buttonin mahdollisiksi haastajiksi, mutta lisää:
– Uskon kuitenkin silti, että Vettel Red Bullissa on todennäköisin [mestaruuden] voittaja. Hän paranee ja paranee jatkuvasti, Brundle selitti brittilehti Expressin mukaan.
Mutta mikä kenties huolestuttavaa, nykyisistä viidestä mestarista kolme – Fernando Alonso, Button ja Kimi Räikkönen – ovat jo valmiiksikin yli 30-vuotiaita.
Edellinen yli kolmekymppinen mestari formula ykkösissä oli Michael Schumacher lähes kymmenen vuotta sitten, mutta tällöin hänen ei tarvinnut sietää kilpailua sen enempää tallin sisältä kuin ulkopuoleltakaan.
Näin ollen mikäli 28-vuotiaan Lewis Hamiltonin siirto Mercedekselle ei osoittaudu menestykseksi, saattaa Schumin 2000-luvun alun kaltainen dominointi olla vain varjo siitä, mitä Vettel voi esittää seuraavan vuosikymmenen aikana.
-Itse aina sanon, että kuljettajat nousevat henkilökohtaiselle huipputasolleen 28-32 vuoden iässä. Vettel on yhä vasta 25!, Brundle muistuttaa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki