Brawn tyytyväinen uuteen autoon: ”Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa”

Mercedeksen tallipäällikkö Ross Brawn sanoo olevansa varovaisen luottavainen uudesta W04-autosta Jerezin testien alla. Hän ei halunnut tehdä lupauksia kilpailukyvystä, mutta sanoo maanataiaamun lyhyen kuvausajosession perusteella auton toimineen odotetusti.
– Olen aika tyytyväinen, mutta meidän on nähtävä kuinka testit sujuvat tulevina päivinä, Brawn sanoi Sky Sportsille maanantaina.
– Kunhan pääsemme ajamaan, voimme tehdä paremman arvion, mutta mitään ikäviä yllätyksiä autossa ei vaikuta olevan. Joskus uusi auto voi vaikuttaa aluksi hieman oudolta, ja on selvitettävä mistä on kyse, mutta kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.
Mercedes kuuluu talleihin, jotka ovat päättäneet peittää nokan askelman paneelilla jo auton esittelyvaiheessa. Brawn sanoo, että kyseessä ei ole esteettinen ratkaisu.
– Kaiken on maksettava itsensä takaisin. F1-tallit eivät ole erityisen huolissaan esteettisistä kysymyksistä.
– Meidän tapauksessamme paneeli, joka on erittäin kevyt rakenteellisesti, maksaa itsensä takaisin ja olemme saavuttaneet sillä enemmän suorituskykyä kuin sen, mitä olemme menettäneet sen painossa.
Testien edetessä uudessa autossa tullaan kokeilemaan ainakin yhtä uutta osaa ja myöhemmissä testeissä muitakin.
– Meillä on varsin mielenkiintoinen etusiipi, jonka saamme myöhemmin viikolla sekä muutamia pakoputkiratkaisuja, joita haluamme kokeilla tulevissa testeissä, sillä se on osa-alue, jossa emme olleet viime vuonna riittävän vahvoja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan