F1-kuskilla nolo sattumus: ”Kärsi kivusta takapuolessa – olin aivan ällistynyt”

F1-sarjan entinen johtava lääkäri Gary Hartstein, joka viime aikoina on lähinnä ollut esillä mediassa twitter-kommenttiensa ansiosta, kertoo Ben Sweeneyn F1-blogin haastattelussa, että F1-lääkärinä joutuu ajoittain hoitamaan syystä tai toisesta epätavallisia lääketieteellisiä ongelmia.
– Oli yksi kuljettaja – jääköön luonnollisestikin nimettömäksi – joka valitti hiustenlähdöstä ja mietti, että mitä lääkehoidollisia vaihtoehtoja olisi tarjolla siihen. Se oli varmaankin oudoin pyyntö, joka minulle on esitetty, Hartstein kertoo.
Toinen amerikkalaistohtorin mainitsema tapaus oli jo huomattavasti tuskallisempi potilaalle.
– Yksi ennakoimaton vamma, joka oli epätavallinen siksi, että se oli niin ennakoimaton, oli yhden kisan jälkeen, jolloin kuljettaja tuli luokseni ja sanoi, että hänellä on kipua takapuolessaan, lääkäri jatkoi.
– Minä siis vein hänet FIA-rekkaan tarkastaakseni hänet ja kyseisellä jätkällä oli valtava toisen asteen palovamma puolikkaassa hänen takamuksestaan – se oli massiivinen palovamma.
Vaikkakaan Hartstein ei paljasta kuljettajan sijoitusta kisassa, vaikuttavaksi tapauksen teki se, että palovamma kehittyi hiljalleen hänen ajaessaan.
– Tämä jätkä oli ajanut puolet kisasta tämän valtavan palovamman kanssa, istuen sen päällä ja kuten tiedät, palovammat ovat kivuliaita, joten olin aivan ällistynyt, että se jätkä saattoi ajaa niin.
– Kävi ilmi, että yksi auton mustista laatikoista oli suoraan hänen istuimensa alla ja kuumeni valtavasti, eikä siinä ollut kunnollista jäähdytystä. Se poltti poroksi tätä kaveria läpi kisan. Minä en kyennyt uskomaan tämän kuljettajan rauhallisuutta kisassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat