Kimi Räikkönen: "Kulissien takana" tapahtuu – 2013 tavoitteet selvät
Kimi Räikkönen kertoo tuntevansa samaa intohimoa kilpa-ajoon kuin aina ennenkin. Ensi vuonna tavoitteet ovat nykyistä korkeammalla ja kun Lotus-kuljettaja saattaa hyvinkin päättää kuluvan kauden kuljettajien sarjan kolmosena, parantaminen tuskin voi tarkoittaa paljon muuta kuin täysipainoista hyökkäystä kohti maailmanmestaruuden uusimista.
– Olen ollut erittäin tyytyväinen talliin; siihen miten siellä toimitaan, miten he lähestyvät kisoja ja kuinka he investoivat auton kehittämiseen, Räikkönen sanoi.
– Minusta kehityksen avulla, jota on tehty kulissien takana Enstonessa, voimme kenties taistella podiumeista vielä useammin ensi vuonna ja myös haastaa mestaruudesta entistä vahvemmin, espoolainen arveli.
– Tämä vuosi on ollut hyvä alusta vahvan perustan rakentamiselle ensi vuodeksi, joka toivottavasti tulee olemaan vieläkin parempi. Me tiedämme mitä meidän on tehtävä parantaaksemme joillakin tärkeillä osa-alueilla, minkä pitäisi auttaa meitä saamaan entistäkin parempia tuloksia.
Resepti suurempaan menestykseen ensi vuonna on selvä – lauantaina on onnistuttava. Kisavauhdissa Lotus on jo osoittanut olevansa ajoittain ykkönen.
– Minusta suoriutuakseni paremmin kisoissa, minun on löydettävä enemmän itsestäni ja autostani aika-ajoissa. Tämä kausi on osoittanut, että täytyy olla joka kerta ensimmäisessä kahdessa rivissä voittaakseen. On tärkeää parantaa meidän lähtöruutujamme vuodeksi 2013. Se on yksi päätavoitteistani minulle.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki