Heikki Kovalainen oli pettynyt aika-ajojen jälkeen
Heikki Kovalainen oli aika-ajojen tulosluettelossa 20:s. Muun muassa tallikaverinsa Vitali Petrovin taakse jäänyt Caterham-kuski ei peitellyt pettymystään.
– Olen ollut vaikeuksissa koko viikonlopun sopivien säätöjen löytämisessä ja se jatkui tänään aika-ajoissa, Kovalainen sanoo tallin tiedotteessa.
– Me teimme kolme stinttiä, yhden pehmeillä ja kaksi yhden kierrroksen vetoa superpehmeillä löytääksemme balanssin, mutta sitä ei tänään vain ollut saatavilla.
– Viimeisellä Q1-kierroksellani minulla oli aliohjautumista viimeisissä neljässä mutkassa. Ilman sitä olisin ehkä voinut löytää hieman lisää nopeutta, mutta se ei vain ollut saatavilla.
Kovalainen odottaa vielä kisavauhdissa parempaa Caterhamilta, joka perinteisesti on ollut vähemmän kilpailukyvytön auto sunnuntaisin.
– Rengasstrategia tulee olemaan huomenna avainseikka. Me näimme viime viikonloppuna Japanissa, että voimme taistella kisan aikaisissa vaiheissa, joten katsotaan josko voisimme kääntää vielä tämän viikonlopun ympäri.
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat