Fernando Alonso: Me haluamme juhlia kauden lopussa
Intian GP:ssä toiseksi sijoittuneen Fernando Alonson ero sarjakärki Sebastian Vetteliin venähti nyt jo 13 pisteeseen jälkimmäisen otettua kisassa voitto.
Ferrari-kuljettaja vaikutti kuitenkin palkintokorokkeella vähemmän synkältä kuin Koreassa ja lupaa jatkaa taistelua loppuun asti. Brasiliassa Alonso uskoo juhlivansa mestaruutta.
– En [koskaan anna periksi]. Ei ole helppo tällä hetkellä taistella Red Bullia vastaan, mutta me emme ikinä anna periksi, 31-vuotias kertoi palkintokorokkeella.
– Me olemme iloisia tänään ja meidän täytyy myös onnitella heitä. He olivat fantastisia tällä viikolla – hyvää työtä Red Bull ja Sebastian! Mutta me haluamme olla onnellisia Brasiliassa, emmekä vain täällä, ja olen varma, että me tulemme sen tekemään.
– Me menetimme pisteitä, mutta minusta tulos oli enemmän tai vähemmän suunnitelman mukaista tälle viikonlopulle. Me emme olleet tarpeeksi nopeita taistellaksemme heitä vastaan. Me menetimme pienimmän määrän pisteitä sijoituttuamme toiseksi ja parempia kisoja tulee vielä, Alonso lupaa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki