Nuori kiinalainen näytti kykyjään – "Erinomaista työtä"

Kiinan Ma Qing Hua ajoi eilen maansa ensimmäisenä kuljettajana virallisessa F1-tapahtumassa, osallistuttuaan HRT:llä Silvestonen nuorten kuljettajien testiin, joka jatkuu tänään. Ensimmäisenä päivänä nuori kiinalainen ylitti jopa odotukset.
– Se oli mahtava kokemus ja on todella vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tunsin kun astuin F1-autoon, Ma sanoi sarjan kotisivulla.
– Se oli todella erityinen, mutta myös tuottoisa ja hieno päivä. Kaikki meni täydellisesti: sää oli puolellamme, ei satanut ja kykenimme suorittamaan ohjelman ilman mitään ongelmia. Oli melko intensiviistä, koska emme käytännössä pysähtyneet ollenkaan, mutta se mahdollisti hyvän kilometrimäärän ja lopettamisen hyvässä ajassa, testaaja jatkoi.
Tallipäällikkö Luis Perez-Salakin oli tyytyväinen ensimmäisen päivän jälkeen.
– Olimme iloisia antaessamme Malle tämän mahdollisuuden ja myös erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä sen sujumisesta. Meillä on paljon luottamusta häneen ja hän on vastannut tähän työskentelemällä hyvin, espanjalainen sanoi tallin tiedotteessa.
– Olemme seuranneet häntä kauan ja liityttyään ohjelmaamme, hän on osoittanut kyvykkyytensä. Tänään (torstai) hän jälleen osoitti sen tekemällä erinomaista työtä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan