Pirelliltä kritiikkiä medialle – "Myönteiset uutiset eivät myy"
Pirellin urheilupomo Paul Hembery sanoo, että rengasvalmistaja ei todellisuudessa saa sellaista kritiikkiä kuin media antaa ymmärtää. Hemberyn mukaan pääosa kuluttajista suorastaan rakastaa nykyistä tilannetta, jota on joskus rengaslotoksikin kutsuttu.
– Kaikki saavat saman tuotteen. Kaikilla on samat haasteet ja samat mahdollisuudet. Me olemme nähneet kuusi erittäin mielenkiintoista kisaa tänä vuonna ja yleisön suunnalta olemme saaneet valtavasti myönteistä palautetta. Se on ollut ilmiömäistä, Hembery sanoo sarjan kotisivulla.
– Tietenkään kukaan ei kirjoita siitä. Myönteiset uutiset eivät myy. Mutta, kuten sanottua, fanit pitävät siitä.
Hembery kuitenkin korostaa, että renkaat eivät tule ratkaisemaan mestaruutta.
– Ei, koska joka kaudella täytyy maksimoida paketti. Se tarkoittaa suorituskyvyn maksimointia joka komponentin osalta ja renkaat ovat vain yhdet niistä.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki