Kimi Räikkönen on pettynyt – "En ole ollut niin vahva kuin olen halunnut"
Kimi Räikkönen kertoo, että kauden kolme palkintokorokesijaa ovat kenties yli odotusten, mutta lopulta pettymys Lotuksen kilpailukyvyn ilmennyttyä odotuksia selvästi kovemmaksi.
– Jos olisit kysynyt minulta ennen kauden alkua, että olisinko tyytyväinen palkintokorokesijoituksiin, olisin vastannut ”kyllä”. Nyt minulla on kuitenkin ollut hyviä tuloksia ja haluan enemmän. Viimeisissä muutamassa kisassa en ole ollut niin vahva kuin olen halunnut, Räikkönen sanoi Sky Sportsin mukaan.
– Me olemme sijoittuneet hyvin, mutta olen pettynyt, että meillä ei ole voittoa vielä. Meidän täytyy vain saada kaikki kohdalleen ja olen varma, että se voi tulla.
Tallikaveri Romain Grosjean on yhtä luottavainen.
– Me otimme suuria askelia Valenciassa ja opimme ymmärtämään joitakin suorituskykyyn liittyviä seikkoja. Se tulee auttamaan meitä loppuosassa kautta. En malta odottaa, että pääsemme soveltamaan niitä Silverstonessa, ranskalainen sanoi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää