Heikki Kovalainen "En halua olla tässä asemassa ensi vuonna"
Heikki Kovalainen sanoo, että vaikka CT01 ei aivan ole odotuksia täyttänyt, hän antaa aina kaikkensa. Nykytilanne ei voi kuitenkaan jatkua loputtomiin.
– Olen jatkanut painamista ja voin olla siitä iloinen. Minä olen ponnistellut jatkuvasti 110 prosenttisesti, enkä ole antanut sen häiritä minua, Kovalainen sanoi hienoisen pettymyksen tuottaneesta 2012-autosta Autosportin mukaan.
– Tilanne on se mikä se on ja tiedän, että talli tekee työtä kaikilla oikeilla osa-alueilla, mikä on hyvä. Päivitykset, jotka tuomme kauden loppua kohden, tulevat olemaan ratkaisevia. Talli tekee oikeita siirtoja ja sen – ainakin teoriassa – pitäisi pystyä kehitykseen. On totta, että olen nälkäinen menestykselle.
Kovalainen vaatii nyt tallilta isoja askelia.
– En pysty haastamaan muita jätkiä kunnolla osoittaakseni kuinka hyvä voisin olla. Se on kysymys, josta meidän on jossain vaiheessa keskusteltava, Kovalainen sanoi.
– En halua olla tässä asemassa ensi vuonna, eikä sitä halua varmasti tiimikään.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki