Kimi Räikkönen: "Olisin toivonut enemmän aikaa autossa"
Kimi Räikkönen sanoo, että päivän vähäinen kierrosmäärä erityisesti kuivalla kelillä ei ole suuri ongelma, jos ei erityisen toivottavaakaan. Rata on Lotus-kuskin mukaan pysynyt melko samankaltaisena kuin hän sen muistaa.
– On mukava olla Monacossa, vaikka menettimmekin hieman ajoaikaa tänään, Räikkönen sanoi PlanetF1:n mukaan.
– Ohjaus ei ollut minulle mieleen, joten talli muutti sitä. Se on muutettava Monacoon, eikä etukäteen ole mitään mahdollisuutta tietää miltä se tulee tuntumaan.
– Toisessa sessiossa auto tuntui hyvältä, vaikkakin tietenkin oli aika liukasta radan ollessa märkä. Olisin toivonut enemmän aikaa autossa, mutta tunnen radan melko hyvin eikä se ole muuttunut paljon vuosien saatossa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki