Häkkinen avautui vaikeista F1-vuosistaan – "Piti estää itseäni syyttämästä muita"
Kuva: Getty Images
Nico Rosberg sai uransa ensimmäisen F1-voiton Shanghaissa aiemmin tänä vuonna. Rosberg, kuten aikoinaan Mika Häkkinen, joutui odottamaan ensimmäistään pitkään. Häkkinen kertoo Bildin haastattelussa, että odottaminen ei tee kuljettajasta vahvempaa.
– Ei, se alkaa syödä sinua. Minä odotin kuusi vuotta ensimmäistä voittoani. Se oli erittäin vaikeaa minulle, Häkkinen kertoo.
– Minun piti estää itseäni syyttämästä muita ja hillitä kärsimättömyyttäni. Voittoon pitää olla valmis ennen autoa. Sillä tavalla tullaan maailmanmestariksi.
Kaksoishaastattelussa mukana ollut Rosberg sanoo, että Mercedes pystyy mestaruuteen.
– Meillä on kaikki tarvittava ollaksemme paras. Raha ei muodostu ongelmaksi, saksalainen vastasi Bildin kysymykseen kärkitalleja pienemmästä budjetista.
Häkkinen oli tästä yhtä mieltä.
– Eiköhän minun aikanani Ferrarilla ollut suurempi budjetti kuin meillä (McLaren). Jos sinulla on oikeat ihmiset, rahaa tarvitaan vähemmän.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki