Alonso paljasti loukkaantuneensa 2011 – "Sietokykyni rajoilla"
Fernando Alonso kertoo, että hän kärsi kauden 2011 alussa vamman, joka vaikutti hänen koko kauteensa. Alonso paljasti tiedon Ferrarin kotisivulla fanin kysyttyä onko espanjalainen ikinä ajanut loukkaantuneena.
– Kyllä silloin tällöin, Alonso sanoi.
– Joskus tulee kärsittyä lihasvammoista, kuten mikrorevähtymistä treenatessa, jännetulehduksista, uupumuksen aiheuttamasta niskajännityksestä… Mutta se on sama kaikissa urheilulajeissa.
– Luulisin, että kärsin eniten viime kauden alussa, jolloin sain vamman iskiashermoon, mikä aiheutti minulle paljon tuskaa jalassani kisojen loppupuolella. Minulla oli myös kuumetta parissa kisassa. Kisan lopussa minulla oli sellainen tunne, että olin aivan sietokykyni rajoilla.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua