Schumia ohjeistetaan: "Ota mallia Kimi Räikkösestä"
Pirelli-pomo Paul Hembery sanoo F1-toimittaja James Allenille, että Michael Schumacherin kritiikki ei ole perusteltua. Mercedes-kuljettaja sanoi Saksan mediassa aiemmin tällä viikolla, että nykyisillä renkailla ajetaan mutkiin joskus selvästi varovaisemmin kuin ajajien ja autojen suorituskyky mahdollistaisi.
Hemberyn mukaan Kimi Räikkönen kuitenkin osoittaa, että renkaat eivät olet ongelma, vaan ainoastaan osa koko pakettia, josta on puristettava irti jokainen suorituskyvyn tippa.
– Moottoriurheilussa vain voittaja on onnellinen. Ajajat ovat paineen alla – he haluavat menestyä, ja mikäli eivät menesty, tulee sanottua tällaisia asioita, Hembery sanoi viitaten Schumacherin kritiikkiin.
– Jokainen ajaa osana pakettia. Jos pakettia rajoittavat renkaat, niin pyrit joka tapauksessa puristaamaan 100 prosenttia siitä paketista. Jos puristat vain 70 tai 80 prosenttia, kuten on väitetty, et saa tuloksia. Katso Räikköstä: hän on ollut rallissa kaksi vuotta, joten hän on kärsinyt suurimman muutoksen ja hän sai heti alkuun toisen sijan.
Hembery myöntää, että renkaat ovat tällä hetkellä kuuma puheenaihe, mutta uskoo, että tilanteessa on muutos odotettavissa.
– Katsotaan mitä Mugellon testissä tapahtuu.
LUE MYÖS:
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Uusi F1-rata sai tylyn vastaanoton – muutoksia luvassa jo ensi kaudeksi
- Valtteri Bottas jäi hännille – yksi ongelma nousi jälleen esiin
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Espanjan GP 2026 – F1 Madrid: Tulokset ja uutiset
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”