Kympillä 20.000 euroa – Heikki Kovalaisen voitolla Bahrainissa tekisi jättitilin!
Suomalaiskuljettaja Heikki Kovalainen ei lukeudu formula ykkösten Bahrainin osakilpailun ennakkosuosikkeihin. Kovalainen jäi toisissa vapaissa harjoituksissakin yli kolme sekuntia kärjestä.
Caterham-kuskin yllätysvoitto nostaisi kuitenkin tavallisen formulafanin ryysyistä rikkauksiin – mikäli uskallusta löytyy sijoittaa muutama lantti peliyhtiö Unibetin vetokertoimiin.
Unibet tarjoaa kisan alla Kovalaiselle huikeaa voittokerrointa 2000 eli kymmenen euron panoksella kuittaisi huikeat 20.000 euroa. Vastaavasti jo euron veto toisi yllätystuloksen toteutuessa kaksi tuhannen arvoisen voiton.
On selvää, että Kovalaisen voitto voisi perustua ainoastaan ison kasan muita kuskeja epäonneen. Mutta koska Bahrainissa ollaan, niin voisihan voiton avain löytyä myös kärkitallien viime hetkellä aloittamasta boikotista?
Hieman varmempaa Bahrainin GP:ssä on silti Kimi Räikkösen voitto, jolla silläkin saisi rahansa tällä hetkellä 18-kertaisena takaisin.
Huomioitavaa on joka tapauksessa, että kertoimet elävät vielä kisan alla. Lopullisiin kertoimiin vaikuttavat niin muiden pelaajien panostukset kuin suoritukset aika-ajoissa. Saat kuitenkin aina sen kiinteän kertoimen, joka vetoa jättäessäsi on voimassa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki