Alonso ei odota menestystä – "Pitää purra hammasta"

Fernando Alonso kertoo, että Ferrarin täytyy ”purra hammasta” parissa ensimmäisessä kisassa. Autossa on espanjalaisen mukaan vielä paljon kehittämistä.
– Meidän täytyy ehdottomasti kehittyä paljon, tehdä työtä ymmärtääksemme autoa ja sopeuttaa ajotyyliäni uuteen autoon. Se on menettänyt downforcea perässä viime vuodesta ja uusien renkaiden takia sitä on hieman vaikeampi ajaa, Alonso kertoo tallin sivulla.
– Me tiedämme mihin suuntaan meidän on mentävä auton kehittämisessä, mikä on tärkeä askel. Meidän täytyy purra hampaitamme muutamassa ensimmäisessä kisassa, mutta ennen kaikkea meidän täytyy katsoa missä olemme suorituskyvyn suhteen ja pyrkiä tekemään kaikkemme tuodaksemme kotiin kauden alussa niin paljon pisteitä kuin mahdollista.
– Tiedän, että fanit haluaisivat minun sanovan, että voimme saavuttaa sellaisen ja sellaisen tuloksen, mutta totuus on, että me emme tiedä kilpailukykyämme vielä. Kunhan tiedämme missä mennään, voimme asettaa tarkempia tavoitteita itsellemme.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan