Japanissa suomalainen tilastokummajainen
Kuva: Getty Images
Japanin GP kuuluu niihin tilastokummajaisiin, joissa suomalaiskuskia ei ole nähty vielä kertaakaan paalupaikalla. Yrittäjiä on ollut pilvin pimein, mutta ykkösruutu on karttanut meikäläisiä.
Lähimmäksi paalupaikkaa ovat päässeet Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen. Häkkisellä on jopa kolme kakkosruutua, mutta paalu jäi uupumaan Japanista. Sen sijaan Räikkönen ajoi ainoastaan kerran Japanin kakkosruutuun vuonna 2008.
Kovalaisella kolmas ruutu vyöllä
Heikki Kovalainen on ollut parhaimmillaan Japanin aika-ajojen kolmas – näin onnellisesti kävi kolme vuotta sitten McLarenin puikoissa. Muuten suomussalmelaista ei olla nähty Japanin aika-ajojen kympin sakissa. Kovalaisella on paljon parannettavaa viime vuoden aika-ajoista, sillä Lotus-kuski parkkeerasi ajokkinsa vasta 20. lähtöruutuun, mikä on samalla uran huonoin Japanin starttiruutu.Suomalaisten lähtöruudut Japanin GP:ssä
Paalupaikka: – 2. lähtöruutu: 4 ( Häkkinen Mika 1998, 1999, 2000, Räikkönen Kimi 2008 ) 3. lähtöruutu: 4 ( Häkkinen Mika 1993, 1995, Räikkönen Kimi 2007, Kovalainen Heikki 2008 ) 4. lähtöruutu: 2 ( Häkkinen Mika 1997, Räikkönen Kimi 2002 ) 5. lähtöruutu: 3 ( Häkkinen Mika 1996, 2001, Räikkönen Kimi 2009 ) 6. lähtöruutu: 0 7. lähtöruutu: 1 ( Häkkinen Mika 1992 ) 8. lähtöruutu: 2 ( Häkkinen Mika 1994, Räikkönen Kimi 2003 ) 9. lähtöruutu: 0 10. lähtöruutu: 0 11. lähtöruutu: 4 ( Lehto JJ 1993, Räikkönen Kimi 2006, Kovalainen Heikki 2007, 2009 ) 12. lähtöruutu: 4 ( Lehto JJ 1991, Salo Mika 1995, Räikkönen Kimi 2001, 2004 ) 13. lähtöruutu: 1 ( Salo Mika 2002 ) 14. lähtöruutu: 0 15. lähtöruutu: 3 ( Lehto JJ 1994, Salo Mika 1996, 1998 ) 16. lähtöruutu: 0 17. lähtöruutu: 1 ( Räikkönen Kimi 2005 ) 18. lähtöruutu: 0 19. lähtöruutu: 1 ( Salo Mika 2000 ) 20. lähtöruutu: 1 ( Kovalainen Heikki 2010 ) 21. lähtöruutu: 2 ( Häkkinen Mika 1991, Salo Mika 1997 ) 22. lähtöruutu: 1 ( Lehto JJ 1992 ) 23. lähtöruutu: 0 24. lähtöruutu: 0 25. lähtöruutu: 1 ( Salo Mika 1994 ) © SuomiF1.comLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Esapekka Lappi voittoon Riihimäellä virolaisten vahvasta alusta huolimatta
- Christian Horner paljasti Toto Wolffin lähettämän viestin potkujensa jälkeen – ”Olet ollut todellinen kusipää”
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast