Ferrarin entinen pääjohtaja Luca di Montezemolo vihjaa pian kaksi vuotta sitten hengenvaarallisesti loukkaantuneen Michael Schumacherin tämänhetkisen terveydentilan olevan yhä hyvin heikko.

Koomaan lasketteluonnettomuuden seurauksena vajonneen saksalaisen tilasta ei ole annettu lausuntoja pitkiin aikoihin, mutta miehen ex-pomo kuvailee tilannetta ”kauheaksi”.

– Michael oli perustavanlaatuinen tekijä Ferrarille, minulle ja meidän elämillemme. Hän on erityislaatuinen ihminen, joka aina työskenteli tiimille. Erityisesti vaikeina hetkinä hän oli täysi tiimipelaaja. Hän on Ferrarin historiassa kuljettaja, joka on voittanut enemmän kuin kukaan. Hän yksinkertaisesti edustaa jotain ainutlaatuista, Montezemolo sanoi Saksan television RTL:n tuoreessa haastattelussa.

– Hänen näkemisensä tässä tilanteessa on kauheaa. Ei tiedä, mitä tehdä. Yritän siis muistella niitä monia hienoja hetkiä, joita juhlimme yhdessä. Ajattelen häntä aina poikkeuksellisena kuljettajana, miehenä ja ystävänä.

– On myös myönnettävä, että ihailen hänen perheensä, Corinnan ja lasten, vahvuutta ja kuinka he auttavat Michaelia. Sydämeni pohjasta toivon kuulevani hyviä uutisia pian.