Ex-tallikaveri ennakoi Kimi Räikköselle mahdollista lähtöä Ferrarilta

Kimi Räikkösen entinen McLaren-tallikaveri David Coulthard varoittaa, että suomalaisen on syytä parantaa otteitaan, mikäli hän haluaa nauttia jatkossakin Ferrarin luottamusta.
Skotti kirjoittaa harvinaisen suorin sanavalinnoin BBC Sportin kolumnissaan, että alkukaudella, erityisesti Kiinan GP:ssä, Räikkösen suoritus ei ollut vielä odotetun kaltainen.
– On vielä aikaista, mutta [alkukausi] muistuttaa jo Räikkösen ensimmäisestä urasta Ferrarilla niillä hetkillä kun hän ei ollut kovin vaikuttava, Coulthard kirjoittaa.
– Hän toki voitti mestaruuden 2007, mutta se oli paljolti McLaren-jätkien toisiinsa kompastumisen ansiosta. Ja Räikköselle piti silti lahjoittaa voitto [Felipe Massalta] viimeisessä kisassa mestaruuden varmistamiseksi.
Edellisenä kahtena vuotena Räikkönen ajoi voiton sijoittuen peräti kolmanneksi mestaruussarjassa 2012. Coulthard asettaa saavutuksen kyseenalaiseksi.
– Räikkönen pärjäsi todella hyvin Lotuksella viimeisinä kahtena vuotena, mutta oliko siinä kyse vain todella hyvästä paketista yhdistettynä siihen mahdollisuuteen, että Romain Grosjean ei vain ollut kovin hyvä? Vai toimiko kaikki vain Räikköselle? Vaikea arvioida.
– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka Räikkönen käsittelee loppukautta, sillä tällä hetkellä hän ei näytä kaverilta, jolla tulee olemaan pitkä ura Ferrarilla.
– En yritä häpäistä Räikköstä, koska hän on selvästi erittäin lahjaskas kuljettaja. Mutta kun asiat eivät suju, silloin hänen puutteellinen työmoraalinsa, toisin kuin esimerkiksi [Fernando] Alonson, vaikuttaa pettävän hänet.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Monzaan luvassa hurja paalutaisto – päätösharjoituksessa minimaaliset erot
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Tuukka Taposelle viime hetken pettymys
- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Williams ryhtyi toimiin – vaatii FIA:lta selvennystä Sainzin rangaistuksesta
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Erot kutistuivat Italian GP:n harjoituksissa – Kimi Antonelli tunaroi jälleen
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Ferrarilla unelma-alku Monzassa – punaiset liput häiritsi ajoja