Kalle Rovanperälle arvokas oppitunti – päätti viikonlopun makeaan suoritukseen
Formulauraansa aloitteleva Kalle Rovanperä raapi ehjät suoritukset Oseanian Formula Regional -luokan kilpailuista.
Lauantaina komean nousun kymmenen parhaan joukkoon tehnyt suomalainen sijoittui sunnuntain ensimmäisessä lähdössä sijalle 14. Rovanperän lähtöruutu oli sateisen aika-ajon jäljiltä 15:s ja eroa paaluaikaan kertyi noin 1,6 sekuntia.
Taupon kisaviikonlopun päälähdössä Rovanperä nousi 15:nnestä lähtöruudusta muutaman sijan ja oli maalissa lopulta 11:s. Kilpailu oli suomalaiselta puhdas yhtä nukahdusta lukuunottamatta. Turva-auton jälkeisessä uusintalähdössä Rovanperä ei ollut täysin hereillä ja pari kilpaveljeä tuikkasi ohitse. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun suomalaiskuski oli mukana turva-autotilanteessa, joten arvokasta oppia oli jälleen tarjolla.
Rovanperä sisuuntui kuitenkin pienestä virheestään hieman ja kuittasi kilpailun loppuhetkillä komeasti Sebastian Mansonin, joka pilasi Rovanperän pääkilpailun viime viikonloppuna.
Sarjan ohjelmassa on vielä kaksi kisaviikonloppua ja ajot jatkuvat jälleen heti ensi viikonloppuna. Rovanperä on Oseanian Formula Regional -luokan kokonaispisteissä tällä hetkellä sijalla 15 napsittuaan tililleen 44 pistettä.
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Suomen MM-rallissa hurjan ulosajon kokenut Sebastien Ogier paljasti loppukauden suunnitelmansa
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- ”Suomen MM-ralli on toinen kotirallini” – Takamoto Katsuta halusi tehdä saman kuin Kalle Rovanperä