Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
Entinen F1-kuljettaja Juan Pablo Montoya uskoo Oscar Piastrin leirin katselevan jo muita tallivaihtoehtoja kuninkuusluokassa.
Kolumbialaisen mukaan Piastri sekä hänen managerinsa Mark Webber ovat olleet jo yhteydessä muihin tiimeihin. Piastrin tulevaisuus brittitallissa kyseenalaistettiin päättyneen F1-kauden jälkeen, kun mediassa lähdettiin spekuloimaan hänen saavan erilaista kohtelua, kuin tallikaveri Lando Norris.
Aussikuski näytti kesällä marssivan mestaruuteen, kun ero Norrisiin revähti Hollannin GP:n jälkeen 34 pisteeseen. Piastrin suoritustaso kuitenkin romahti dramaattisesti kyseenalaisen Italian GP:n jälkeen, kun McLaren ohjeisti päästämään Norrisin edelleen brittikuskin epäonnistuneen varikkopysähdyksen jälkeen. Piastri oli tyytymätön tilanteeseen ja seuraavassa kisassa Bakussa nähtiin silloiselta MM-kärkimieheltä karmaiseva viikonloppu kahden ulosajon sekä varaslähdön merkeissä. Aussi kommentoi myöhemmin Italian GP:n tapahtumien pyörineen edelleen mielessä, joka vaikutti hänen iskukykyynsä.
Bakun jälkeen vauhti oli kuitenkin kateissa, eikä Piastri onnistunut esimerkiksi Austinin ja Mexicon kaltaisilla matalan pidon radoilla saamaan kaikkea irti laitteistaan hänen ajettuaan peräkkäiset vitostilat. Väliin mahtui vielä Singaporen GP:n ykkösmutkan tapahtumat, kun Norris kolisteli aggressiivisesti tallikaveristaan ohi ilman ”seuraamuksia”, joka sopi narratiiviin suosimisväitteiden osalta.
Karu fakta oli kuitenkin aussikuskin loppukaudessa se, ettei hän viimeisestä yhdeksästä kisasta onnistunut nappaamaan ainuttakaan voittoa, jollloin 34 pisteen johto suli nopeasti ja hurjan loppukirin tehnyt Max Verstappenkin livahti vielä edelle.
F1-sarjassa Williamsilla ja McLarenilla kaudet 2001-06 rattia vääntänyt Montoya sanoo olevansa varma, että Piastrin leirissä on jo ryhdytty varotoimenpiteisiin.
– Voin taata, että Piastri ja Webber keskustelevat toisten tallien kanssa, tuumaa Montoya RN365:n mukaan.
– Luulen, ettei Mark ole tyytyväinen Oscarin kehitykseen McLarenilla. Hän ei ole tyytyväinen McLareniin, mutta kyse on siitä, onko Oscar.
Montoya kertoo olevansa huolissaan siitä, että heijastuuko Webberin omat uravalinnat ja tapahtumat Piastrin F1-uraan. Webber ajautui Red Bullilla ajaessaan Sebastian Vettelin siipimieheksi, kun saksalainen kahmi neljä peräkkäistä maailmanmestaruutta 2010-13. Webber itse oli lähellä mestaruutta kaudella 2010, mutta Vettel livahti edelle päätöskisassa, jonka jälkeen kaksikolla tunteet kuohahtivat useaan kertaan.
Montoya pelkää hänen managerinsa kokemusten purevan Piastria nilkasta, mikäli Webber ajattelee McLarenin toimivan samalla tavalla, kuin Red Bull hänen aikoinaan kuninkuusluokassa.
– Heidän täytyy olla varovaisia ja varmistaa se, ettei Webberin arvet hänen omalta ajouraltaan vaikuta millään lailla Oscarin uraan, kommentoi seitsenkertainen kisavoittaja.
Piastrin nykyinen sopimus McLarenin kanssa kantaa ainakin kauden 2028 loppuun saakka, mutta menneisyydessä on nähty, että pahvit ovat tarpeen vaatiessa purettavissa.
LUE LISÄÄ
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos