McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
Red Bull -tähti Max Verstappen voitti USA:n sprinttikilpailun lauantaina. Hollantilainen käytti paalupaikkansa hyödyksi ja ajoi ykkösenä kaikki sprintin 19 kierrosta.
Sprinttikilpailun startti oli dramaattinen etenkin mestaruustaistelun kannalta. Toisesta ja kolmannesta ruudusta lähteneet McLarenit osuivat toisiinsa ja Lando Norrisin sekä Oscar Piastrin kilpailu päättyi heti alkuunsa.
Piastri kiihdytti startissa Norrisin rinnalle ja Norris jätti jarrutuksen myöhäisemmäksi kuin tallikaverinsa. Piastri koitti puikata autonsa takaisin brittikuskin sisäpuolelle, mutta sinne oli ehtinyt jo hodariksi jäänyt Nico Hülkenberg Sauberillaan. Piastri sinkoutui osumasta saksalaisen kanssa tallikaverinsa päälle ja molempien autot hajosivat ajokelvottomiksi. Samalla Hülkenbergin neljäs lähtöruutu vaihtui jämäsijoista ajamiseen. Ketjukolariin päättyi myös Fernando Alonson sprinttikilpailu.
Kakkoseksi noussut George Russell yritti kertaalleen sprintin alkukierroksilla ohittaa Verstappenia, mutta britti joutui tyytymään kakkossijaan.
Loppukierroksilla rytisi vielä uudemma kerran, kun Lance Stroll ja Esteban Ocon ottivat ykkösmutkassa yhteen. Tässäkin tapauksessa molempien matka jäi kesken ja tilanteesta voinee syyttää vain kanadalaista. Samalla turva-autoa tarvittiin toistamiseen, mutta romujen siivoamisessa kesti sen verran, että maaliin Bernd Maylanderin takana.
Kolmanneksi pamautti yllätyksellisesti avausmutkan kolarista hyötynyt Carlos Sainz Williamsilla ennen viiden kärjen täyttäneitä Ferrareita. Loput sprinttipisteet menivät Alex Albonille, Yuki Tsunodalle sekä Kimi Antonellille.
Verstappen otti sprinttivoitostaan kahdeksan lisäpistettä lisää ja McLarenien jäädessä nollille, kuroi hollantilainen eron Piastriin jo 55 pisteeseen.
Lauantaina on ohjelmassa vielä pääkilpailun aika-ajot, jotka käynnistyvät Suomen aikaa puoliltaöin. Sprinttikilpailun tulokset alla.
USA:n GP:n sprinttikilpailu
- Max Verstappen, Red Bull
- George Russell, Mercedes
- Carlos Sainz, Williams
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Charles Leclerc, Ferrari
- Alex Albon, Williams
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Liam Lawson, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Isack Hadjar, RB
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Franco Colapinto, Alpine
- Oliver Bearman, Haas
Keskeyttäneet: Lance Stroll, Esteban Ocon, Oscar Piastri, Lando Norris, Fernando Alonso
LUE LISÄÄ
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat