Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
Keski-Euroopan MM-rallin perjantain ajopäivä on paketissa ja kolmatta mestaruuttaan tavoitteleva Kalle Rovanperä on erinomaisissa asemissa.
Kilpailua johtaa ranskalaismestari Sébastien Ogier, mutta Rovanperä on onnistunut antamaan loistavaa painetta kokeneelle tallikaverilleen. Suomalaistähti vihjasi perjantain viimeisen pätkän maalissa, että jäi tarkoituksella Ogierin taakse lauantaita silmällä pitäen.
– Ihan hyvä päivä ollut. Hyvin suoriuduttu tältä lähtöpaikalta. Sebillä ollut hyvä lähtöpaikka, mutta silti ollaan sitä lähellä ja huomenna on hyvä lähteä, kun lähtöpaikka on sen edellä, summasi Rovanperä päivänsä.
Ogierin uumoiltiin menevän muilta karkuun rallin ensimmäisenä kunnon ajopäivänä lähtöpaikastaan johtuen. Ranskalainen pääsi ensimmäisenä reitille nostattamaan likaa leikkauksista takana tuleville. Vanha mestari onkin ollut ihmeissään, kun suomalainen on onnistunut sinnittelemään aivan kannassa kiinni ja Rovanperä on tiukasti voittotaistossa mukana.
Ogierin ja Rovanperän väliin ei mahdu kuin kuusi sekunnin kymmenystä ja voitosta on tullut kahden kauppa, sillä muut eivät ole pysyneet Toyota-mestareiden vauhdissa. Rovanperä paukutti perjantaina kolme pohja-aikaa Ogierin edusta huolimatta.
Sami Pajari majailee kahdeksan pätkän jälkeen seitsemäntenä. Vahvan kilpailun alun jälkeen suomalainen on valahtanut melko tutuille sijoille.
– Puhdas päivä ja koitetaan vetää paremmin huomenna, summasi Pajari.
Kilpailu jatkuu lauantai-aamuna kello 09:15 Suomen aikaa. Ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Tilanne perjantain ajopäivän jälkeen alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 8/18
- Sébastien Ogier, Toyota
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +0,6
- Elfyn Evans, Toyota +29,5
- Ott Tänak, Hyundai +32,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +35,7
- Adrien Fourmaux, Hyundai +46,1
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +56,0
- Thierry Neuville, Hyundai +01:55,8
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +02:50,2
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään