Kalle Rovanperä kärjessä Keski-Euroopan MM-rallin päätöspäivään – pahimmasta kilpailijasta tipahti iso uutinen
Keski-Euroopan MM-rallin lauantain ajopäivä on paketissa ja kilpailua johtaa edelleen Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä.
Kaksinkertainen mestari nousi kilpailun kärkeen jo aamun ensimmäisellä ek:lla ja asemat parani entisestään Sébastien Ogierin ulosajon myötä. Tämän jälkeen Rovanperä on ottanut rauhallisemmin ja keskittynyt kontrolloimaan johtoaan.
– On ollut hyvä päivä. Iltapäivä tietysti vähän vaikeampi fiiliksen puolesta. Olisi haluttanut mennä kovempaakin. Iso päivä huomenna ja taisto tulee olemaan tiukkaa, eikä helppoa, tiivisti Rovanperä.
Toyotan toinen suomalaiskuski Sami Pajari jatkaa puhdasta ja tasaista kilpailuaan. Ensimmäistä täyttä kauttaan Rally1-autolla kaasutteleva Pajari on kilpailussa kuudentena.
– Makeaa ajaa pimeässä, vaikka onhan siinä omat haasteensa. Ajoin puhtaasti, mutta olisin voinut olla parempikin, summasi Pajari.
Elfyn Evans taipui lauantain aikana Hyundain Ott Tänakin takaa-ajossa. Lauantain jälkeen walesilainen tippui yli kahdeksan sekunnin päähän virolaisesta. Tämä auttaa osaltaan Rovanperän MM-jahtia, mikäli tilanne pysyy sunnuntainakin näin päin.
MM-kärki Ogierin tilanteesta saatiin päivitys myös lauantai-iltana ja ranskalaismestari pääsee sunnuntaina kilpailuun takaisin mukaan. Hopeareunuksena Ogierilla on sunnuntain pisteistä taistellessa se, että hän pääsee ensimmäisenä reitille, joten puhdasta asfalttia on edessä.
Sunnuntaina on ohjelmassa vielä neljä erikoiskoetta, joista ensimmäinen käynnistyy kello 09:25 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne Rally1-autojen osalta alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK14/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Ott Tänak, Hyundai +36,3
- Elfyn Evans, Toyota +44,7
- Takamoto Katsuta, Toyota +58,3
- Adrien Fourmaux, Alpine +1:37,8
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +1:59,0
- Thierry Neuville, Hyundai +2:30,9
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +4:39,3
LUE LISÄÄ
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä