Raju huhu – Lewis Hamilton tekemässä radikaalin ratkaisun
Lewis Hamiltonin ura Formula ykkösissä saattaa päättyä tähän kauteen.
Hamiltonin kausi Ferrarilla on sujunut takkuisasti. Hän on tehnyt itsekin selväksi, ettei todellakaan ole tyytyväinen esityksiinsä.
Viime sunnuntaina Unkarin osakilpailussa Hamiltonin sijoitus oli vasta 12:s. Kisan jälkeen Hamilton sanoi vihjailevasti, että kun on tunne, niin on tunne viitaten sillä aiempaan radiokommenttiinsa, jossa kuvaili itseään autossa istuvaksi ankanpoikaseksi.
Charles Leclerc on menestynyt Ferrarilla tällä kaudella Hamiltonia selvästi paremmin. Hamilton on kokenut Leclercille suorastaan musertavia tappioita.
Hamiltonin motivaatio lienee koetuksella. Näin on hänen turhautuneista kommenteistaan pääteltävissä.
Formula ykkösissä huhutaankin, että Hamilton ilmoittaisi piakkoin, ettei jatkaisi Ferrarilla enää ensi kaudella. Tai Formula ykkösissä ylipäätään.
Hamilton on ajanut F1-sarjassa vuodesta 2007 lähtien. Hän on voittanut seitsemän maailmanmestaruutta.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki